Syksyn kukkasipulien istutusohjeet

Milloin?
Keväällä kukkivat sipulit istutetaan syys-marraskuussa.

Miten?
Suosituin tapa on kaivaa istutuslapiolla kuoppa ja/tai käyttää sipulinistutinta. Suurempien sipulimäärien istuttaminen sujuu mukavasti kun kaivaa lapiolla laajemman kuopan ja sirottelee sipulit sen pohjalle ja lopuksi peittää ne mullalla.

Miten syvään?
Sipulin koko määrää istutussyvyyden eli hyvä nyrkkisääntö on istuttaa sipulit siten että maata tulee sipulin päälle noin kaksi kertaa sipulin korkeus.

Miten tiheään?
Suurimmat sipulit voi istuttaa jopa 12 cm etäisyydelle toisistaan, pienemmät noin 10 cm välein, mutta tarvittaessa voi sipulit istuttaa melkein kiinni toisiinsa.

Millaiseen kasvualustaan?
Hyvin muokattuun maahan on helppo istuttaa ja sipulien juuret kehittyvät hyvin. Sipulit viihtyvät vettä läpäisevässä maassa, joss voisi olla jonkin verran esim. kompostia. Sipulit voi istuttaa myös vettä läpäisevällä maalla täytettyihin astioihin tai ruukkuihin.

Mitä istuttamisen jälkeen?
Maa kastellaan hyvin ja Suomen oloissa sipuli-istutukset voi myös tarvittaessa peittää esim. kuivilla lehdillä.

Scheteligin YouTube-kanava