Rikkakasvien torjunta

25.4.2024

Voikukkia, juolavehnää, ohdakkeita?

Pihojemme rikkaruohot voidaan jakaa yksi- ja monivuotisiin. Suurin osa niistä on monivuotisia lajeja, jotka leviävät tehokkaasti juurien avulla. Tällaisia ovat esimerkiksi voikukka, juolavehnä, ohdake, nokkonen, rikkanenätti, vuohenputki ja valvatti. Monivuotiset rikkakasvit leviävät juuriston lisäksi myös siementen, maanpäällisten tai maanalaisten rönsyjen avulla. Niiden torjunta on vaikeaa ilman torjunta-aineita.

Yksivuotisista rikkakasveista hankalimpia ovat runsasravinteisessa ja hyvin kastellussa maassa viihtyvät lajit, kuten pihatähtimö, kylänurmikka ja pihasaunio. Niille on ominaista nopea ja runsas siementuotanto sekä taipumus juurtua kitkemisen jälkeen uudelleen. Koska yksivuotiset rikkakasvit leviävät siementen avulla, joten niiden torjunta on tehokkainta ennen kukintaa.

kivi ja sorapolku

Miten sitten ehkäistä rikkakasvien kasvua? Perustamisvaiheessa olevassa pihassa tärkeintä on mullan laatu. Sen pitää olla kalkittua ja lannoitettua sekä puhdasta monivuotisten rikkakasvien juurista ja mielellään myös siemenistä. Vanhassa pihassa tärkeintä on kasvien pitäminen hyvässä kunnossa, jotta ne pystyvät kilpailemaan tehokkaasti rikkakasvien kanssa.

Rikkakasveja kasvaa sorapihoilla, kivituhkakäytävillä, liuskekivipoluilla, kiveyksillä, sokkelin vieressä, pensaiden alla ja nurmikoilla. Rikkakasveja voi hävittää mekaanisesti kitkemällä tai liekittämällä, mutta tehokkain ja helpoin tapa on käyttää torjunta-aineita. Nykyään rikkakasvien torjunta-aineita löytyy kaikkiin tarpeisiin ja kohteisiin.

Vinkki! Sopii erinomaisesti myös taloyhtiön kivituhkapoluille ja pensaiden alustoille.

systeeminen imeytyminen

Rik­ka­kas­vien torjunta kiveyksiltä, so­ra­pi­hoil­ta, ki­vi­ja­lois­ta jne.

Rikkakasvien torjunta-aineita, jotka tehoavat kaikkiin kasveihin, kutsutaan valikoimattomiksi rikkakasvien torjunta-aineiksi. Nämä tuotteet vaikuttavat systeemisesti imeytyen vihreiden kasvinosien kautta kasvinesteen mukana kasvin kaikkiin osiin ja juuriin hävittäen ne. Eli näillä pääset eroon sitkeimmistäkin monivuotista rikkaruohoista kuten esim. voikukista. Valikoimattomat rikkakasvien torjunta-aineet tehoavat kaikkiin kasveihin eli älä käytä niitä esim. nurmikolla.

Vinkki! Torjunta-ainetta ruiskutetaan kun rikkakasvien lehdissä on ruiskutuspintaa ja lämpötila on yli 12 astetta.

Erittäin nopeaa rik­ka­kas­vien torjuntaa

Nopea rikkakasvien torjunta

Luonnonmukaiselle puutarhurille sopii
Stroller Nopea rikkakasvien ja sammaleen poistaja, jonka tehoaineet ovat täysin luonnonmukaisia rasvahappoja. Tuote on kosketusvaikutteinen ja vaikuttaa vain kasvin vihreiden osien kautta ja vieläpä jopa 3 tunnissa. Tuote sopii rikkakasvien torjuntaan sorapihoilla, käytävillä ja kiveyksillä sekä rakennusten, puiden ja pensaiden ympärillä. Sen lisäksi, että tuote poistaa rikkakasvit, se poistaa tehokkaasti myös sammaleen.

Vinkki! Tiedätkö sen tunteen kun seuraavana päivänä on esim. ylioppilasjuhlat ja pihalle ohjaavat kivituhkapolut/kiveykset ovat rumien ja rehottavien rikkakasvien peitossa!? Ei hätää! Stroller Nopea rikkakasvien ja sammaleen poistaja on ihan täydellinen sen ongelman nopeaa ja helppoon ratkaisuun. Niin ja vaikutus näkyy jopa 3 tunnissa!

Rikkakasvien torjuntaan on saatavilla myös
Stroller Quick rikka- ja sammalhävitetiiviste 1L. Tuote tehoaa nopeasti ja tulokset ovat näkyvissä jopa 3 tunnissa. 1 litran tiivisteestä saa 8L käyttöliuosta. Sateenkestävä tunnin kuluttua levityksestä. Tuotteen tehoaine on pelargonihappo. Käytetään rikkakasvien ja sammaleen torjuntaan ajoteillä, laatoitetuilla alueilla, viljelemättömillä alueilla kuten käytävillä, rakennusten ja rakenteiden ympärillä sekä puiden ja pensaiden ympärillä. Valmiste on kosketusvaikutteinen ja se vaikuttaa vain kasvin vihreiden osien kautta.

Stroller Quick tiiviste

Nurmikon hoito ja ylläpito

Kun rikkakasvit on hävitetty nurmikolta, nurmikko kunnostetaan ja ehkäistään uusien rikkakasvien kasvaminen. Rikkaruohojen tuhouduttua nurmikolle syntyy aukkoja, jotka vaativat usein paikkauskylvöjä esim. paikkausseoksella. Siemen Paikkausseos vihertyy nopeasti, koska se sisältää raiheinää. Kasvualusta rikotaan esim. haravalla, tarvittaessa lisätään multaa ja siemenet kylvetään möyhennettyyn kasvualustaan. Tasainen ja riittävä kastelu on tärkeää itämisen ja hyvän kasvuun lähdön takaamiseksi.

Siemen paikkausnurmi

Rik­ka­kas­vien torjunta-aineiden käyttö

Käsittelyn voi tehdä milloin vaan toukokuusta elokuuhun, jolloin lämpötila on yli +12 °C. Ruiskutus kannattaa tehdä tyynenä iltana välttäen auringonpaistetta ja aineen kulkeutumista tuulen mukana muille kasveille. Vältä ruiskuttamista, jos sadetta on luvassa 6 tunnin sisällä. Muista aina käyttää torjunta-aineita turvallisesti, lue aina etiketti ja valmistetiedot ennen käyttöä.

Varmista kasvinsuojeluaineen/biosidien turvallinen käyttö, lue aina pakkausmerkinnät ja tuotetiedot ennen käyttöä.

Ota yhteyttä

Marco Keto

Myyntijohtaja

Koti & Puutarha

040 350 2115

Juha Sirkelä

Avainsasiakaspäällikkö

040 720 9248

Aira Savolainen

Aira Savolainen

Myyntiedustaja

050 061 3228

Minna Kivistö

Asiakaspalveluvastaava

040 721 3927